Dame pan y dime tonto

Tässä blogissa ei ole teemapostauksia nähty. Lähinnä siksi, että kirjoitan harvoin ja silloinkin pitkälti liirumlaarumia omasta elämästäni. Toisekseen, tämän pitäisi olla enemmän vaihtoraportti kuin minun mielipideväyläni, tosin tämä todellisuus tuppaa aina hieman unohtumaan. Joku joskus toivoi, että kirjoittaisin enemmän espanjalaisista ruuista ja siitä, mitä yleensä täällä syön ja eroaako "normaalista". En nyt tästä aiheesta aio kuitenkaan kirjoittaa, mutta todettakoon, että raejuuston puuttuminen on nakertanut aina syyskuusta lähtien. Tuo suomalaisten ruokatottumusteni kulmakivi on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin täydellinen aamiainen/lounas/välipala/illallinen, you name it. Lidlistä toki saa yhtä mallia, mutta maistuu ihan kamalalta. Älkää kokeilko. Ja toinen ajatus ruuasta, sitä osaa nimittäin tämän jälkeen taas arvostaa alle kolmen euron kaiken kattavia yliopistoruokia. Meidän kampukselta täältä löytyy kyllä cafeteria, mistä saa croissanttien ja viinin lisäksi jotain ruokiakin, mutta meininki on makuuni enemmän amerikkalaista kuin eurooppalaista, mikä ei ole tässä(kään) tapauksessa plussaa. Eikä kyseinen safka ole edes niin halpaa. Tosin kahvi siellä on hyvää ja maksaa 90 senttiä. Paikan työntekijät tietävät jo kysymättäkin laittaa minulle kahvin con leche caliente.

Näin voisin aloittaa esimerkiksi jokaisen aamuni.

Niin, siihen asiaan! Seikka, mikä on minulle ajankohtainen leijonanosan viikostani ja jaksaa aina puhuttaa, on paikallinen luentokäyttäytyminen. Eroja suomalaiseen on paljon ja tämä on tietenkin täysin ymmärrettävää, mutta tietyillä kursseilla minua on alkanut ihan kohtuuttoman paljon kiukuttamaan muutamat jutut. Ensinnäkin on tietysti vähän turhauttavaa, kun luennoitsija tulee paikalle lähes poikkeuksetta keskimäärin 5-20 minuuttia myöhässä, ei pahoittele myöhästymistään, ja toivottaa kello 14 iltapäivällä hyvää huomenta. Tämä on tosin turhauttavaa vain niinä harvoina päivinä, kun itse olet saanut itsesi paikan päälle ajoissa. 

Se mikä todella häiritsee on kuitenkin se, että opiskelijoiden sana tuntuu olevan täällä laki. Jos opiskelija ei ole samaa mieltä luennoitsijan kanssa, hän tuo sen räikeästi ilmi. Tähän luulisi suhtauduttavan vain lyhyellä kommentilla hyökkäyksen kohteen puolelta, mutta ei. Asiasta väitellään usein loppuluennon ajan, mitä ajanhukkaa. Minua ei suoraan sanottuna kiinnosta ollenkaan, mitä mieltä kanssaopiskelijani x on mieltä asiasta y ja miksi. Eikö ketään muuta kiinnosta, mitä luennoitsijalla on sanottavanaan? Espanjalaiseen tyyliin kuuluu olla jatkuvasti äänessä, vaikka ei olisi mitään järkevää sanottavaakaan, ja opiskelijat heittävät välikysymyksiään ja kommenttejaan vähän joka välissä. Usein mutisen mielessäni, että miksi ette vilkaisisi vastausta kysymykseenne googlesta, kun siinä macit edessänne kuitenkin istutte (niin mikä lama?). Tai miksi ette jäisi juttelemaan opettajan kanssa sessiomme jälkeen, niin ette veisi muiden aikaa. Sanontojen "kysyvä ei tieltä eksy" tai "ei ole tyhmiä kysymyksiä" keksijä ei ole kyllä ajatellut asiaa ihan loppuun asti. Silloin kun kysymykset ovat sarjassamme: "Onko sähköpostiviestin lähettäminen kuolleelle viestintää?" (Journalistiikan luento, 2010), voisi olla syytä vaieta.

Ongelma ei kuitenkaan ole niinkään opiskelijoiden vaan vetäjien, tietenkin. Espanjalaisella temperamentilla siunatut luennoitsijamme eivät tyydy vain kuittaamaan opiskelijan kärkästä syytöstä olankohautuksella tai tarkoin valitulla väitteen kumoavalla faktalla, vaan he tekevät opiskelijan lailla kaikkensa saadakseen toisen pään käännettyä. Tästä pahimpana esimerkkinä oli syyslukukauteni espanjalaisen politiikan kurssi, missä teräväkielinen professorimme ja oikeustiedettä pääaineenaan opiskeleva poika väittelivät joka luennolla näkemyseroistaan politiikan ja lain kohtaamisesta. Se ei ollut mitään huumorimielistä sanailua, vaan siinä toista solvattiin naiiviksi ja toista tietämättömäksi. Minulle mieleen jäi näistä debateista lähinnä se, kun luennoitsija sanoi espanjalaisen perustuslain olevan tehty poliitikkojen rikottavaksi - selvä. Hyvä luennoitsija osaisi lopettaa tämän jankuttamisen ajoissa ja palata asiaan ottaen näin muut opiskelijat huomioon, ja osa proffistani näin tekeekin, mutta liian usein päästään tuohon eipäs juupas -tilanteeseen. Yleensä itse tässä vaiheessa menetän kärsivällisyyteni, laitan word-tiedostot kiinni ja avaan facebookin.

No niin, se siitä! Edellisen postauksen sadevalituksen jälkeen paistoi monta päivää lämpimästi aurinko eikä harmaata ole ollut nytkään, joten jospa tämän kertainenkin valittamissessioni tehoaisi yhtä lailla. Muuten olen ollutkin elooni varsin tyytyväinen, viimeiset kaksi viikonloppua on tullut vietettyä ihan Madridin maisemissa ja lähistöllä. Eräänä sunnuntaina kävimme El Escorialissa, mikä sijaitsee Madridin itsehallintoalueella vuorien kupeessa. El Escorial on suuri rakennuskokonaisuus sisältäen muun muuassa luostarin sinne haudattuine Espanjan entisine kuninkaallisineen ja palatsin.  Onpa El Escorial listattu UNESCOn maailmanperintöluetteloonkin, suosittelen käymistä. Madridista sinne on junalla noin tunnin ja muutaman euron matka.

El Escorial

Parit kuninkaalliset siellä.

Opiskeltua on tullut nyt reippaalla tahdilla, joka viikolle onkin tenttejä, esseepalautuksia, presentaatioita ja alustuksia. Että kyllä se arki tuntuu aina arjelta välillä tänäänkin. Tosin sitä toisenlaista vaihtarielämää pääsee onneksi maistelemaan viikonloppuisin, viime lauantaina osallistuimme "salaisiin juhliin", mitkä järjestettiin kartanolla keskellä maaseutua noin puoli tuntia Madridista pohjoiseen itsenäisen dj-organisaation toimesta. Kokemus. Tänä viikonloppuna lähdetään käymään Valencian Las Fallas -juhlinnoissa, sitten onkin enää viikko ennen kauan odotettua Semana Santaa eli lomaa! Ihana saada perhettä Madridiin vierailemaan, toivottavasti säät suosivat. Kuluvan viikon ajan yölämpötilat ovat taas olleet todella alhaiset, mutta kyllä ne kevään merkitkin näkyvät, kampusta koristavat kauniit kirsikkapuut ja kukkia näkyy teiden varsilla. Mutta nyt tuon kirjapinon kimppuun, beso.